Kokemuksia Venner-ruokakassista

"Yllätyin itsekin reaktiostani kun Venner kassit tulivat. Kyllä siinä kyyneleet valuivat kun tajusin miten paljon tuoretta tavaraa siellä oli, ja ymmärsin että me kaksi syötäisiin siitä reilusti yli viikko! Tämä apu helpotti todella paljon pyrkimystäni syöttää pojalleni terveellistä ruokaa, ilman Venneriä ei todellakaan olisi ollut varaa ostaa kaikkea tätä. <3 Joten kiitos! Kaikille jotka ovat tässä mukana."

Äiti 36v ja poika 3v 

"Kiitos, että autoitte meidän perhettä! Kassista oli todella iso taloudellinen apu. Oli IHANAA tehdä ruokaa muustakin kuin tarjouksissa olevista tuotteista, lapset tykkäsivät mukana tulleesta resepti vihkosesta, se innosti heitä kokkailemaan ja kokeilemaan uusia makuja. Meidän perheen talous on joutunut todella tiukille, kun puolisoni ja lapseni ovat molemmat vakavasti sairastuneet joiden omaishoitajana toimin. On haastellista kuukausittain saada rahat riittämään ihan perus ruokaan ja elämiseen, lääkkeistä puhumattakaan."

Nainen 40v, mies 39v, lapset 15/10/8v

"Hei. Kiitos mahdollisuudesta osallistua Vennerin avun piiriin! Toimitus tuli ajoissa ja kuski soitti tuntia ennen tuloaan. Aluksi perhe (muu kuin äiti) oli tosi epäleväisiä kasvisruokien suhteen, mutta maistuivat hyvin kaikille. Kikhernekeitosta tulikin yksi perheen lemppariruuista! Ruokia oli helppo soveltaa ja ne oli helppo valmistaa. Toimeentulomme on kelan tukien varassa joten kaupassa joudumme valitettavasti valitsemaan yleensä ne halvimmat tuotteet, joten oli ihanaa syödä laadukasta ja terveellistä ruokaa."

Äiti 28v, Isä 27v, Poika 5v, Poika 1.5v

"Hei. Ja iso kiitos! <3  Täällä kattilat jo porisevat ja niin noloa kun olikin jouduimme lasten kanssa googlettamaan kasviksia. Meidän perheen ruoka kun on pääasiassa makaronia ja halpaa jauhelihaa eli tämä on makujen matka värien loistossa, koko perheelle. Kiitos! Reseptit ovat helponoloisia ja yksinkertaisia."

Innokkaat kokit

"Saimme Venner kassin kotiin pari viikkoa sitten, ja voi sitä ihmetystä kun purkasimme tuotteita kasseista pöydälle! No itkuhan siinä tuli ja tytär hihkui. Kokeilimme ruokaohjeita ja kasvissosekeitto ja kesäkurpitsarisotto vei suoraan sydämeen tiensä. Itse olen työttömänä. Elämme kelan tuilla, joten saa venyttää pennejä ja ikävä kyllä suurin osa ruokaamme on sitä halpaa ja ei niin tuoretta. Venner kassi oli ihana saada , kuinka ihanaa saada tuoreita vihanneksia ja tutustua uusiin makuihin! <3"

Miia 42 ja tytär 8v.

"Joskus vastaan tulee haasteellisia elämäntilanteita ja päivät saattavat täyttyä valtavasta stressistä, miten pärjätä taloudellisesti. Vennerin ruokakassi oli ihana yllätys, joka toi uskoa ihmisyyteen ja siihen että on tahoja, jotka haluavat aidosti auttaa! Olemme kasvissyöjiä muutenkin, joten saimme hyödynnettyä kaikki ruokatarvikkeet helposti. Hienointa oli reseptikirja, joka inspiroi kokkaamaan ja se auttaa heitä, jotka eivät yleensä valmista terveellisiä ruokia perheelleen. Otimme ruoka-avun hyvin kiitollisina vastaan ja meille jäi ihana fiilis tästä. Kiitos tuhannesti teille! <3 En voi kiittää tarpeeksi ruoka-avusta, se tuli tarpeeseen ja oli ihana huomata, että on ihmisiä, jotka välittävät."

Äiti 38v, isä 44v, poika 1,8v ja masussa kasvava tyttövauva

"Lämpimät kiitokset ihan mahtavasta ruokakassista. Erityisesti ilahdutti vihannesten monimuotoisuus ja mukana tulleet reseptit joita uskalsin kokeilla. Monet kasvikset olivat sellaisia joita meillä ei koskaan ole edes ollut. Niitä myös haisteltiin maistelun lisäksi. Kauppakassi tuli vielä sellaiseen ajankohtaan, että rahat olivat tyystin loppuneet, joten tästä oli suuri apu. Vaikkei taloudellinen tilanne ole kirkastunut, niin oli mahtavaa että soitte meille tämän mahdollisuuden. Yksinhuoltajan talous on jatkuvaa pennin venyttämistä, kikkailua ja suunnittelua rahankäytössä. Lasten kanssa olemme nyt tehneet sopimuksen, että pyrimme lisäämään enemmän vihanneksia ja kasviksia päivittäiseen ruokaan mahdollisuuksien mukaan. Kiitos!" 

Äiti 37v. ja kaksi tyttöä

"Kolmen pienen lapsen perheeseen kassista oli ihan järjettömän paljon apua! Ensinnäkin taloudellinen tilanne on tiukka, olen kotona lasten kanssa ja miehellä vain osa-aikatöitä. Laadukkaat raaka-aineet ja määrä varmistivat ruokaa monelle päivälle. Toiseksi, välillä on erittäin hankala keksiä mitä tänään ruoaksi, joten resepteistä oli apua ja niitä tuli kokeiltua. Tuli näin myös vaihtelua päivittäisiin ruokiin. Ne maistuivat kaikille. Erityisesti rouskuva parsakaali-kvinoa salaatti oli lasten suosikki. Kiitos suuresti! Kassi lämmitti kovasti sydäntä ja sai vatsat täyteen."

Anne, mies ja kolme pientä lasta 

”Venner-kassi oli meille ihanaa vaihtelua ja täydennystä tavanomaiseen, melko yksipuoliseen ruokavalioon. Kassin sisältö oli terveellistä ja ravitsevaa, mukana tulleet reseptit ohjeineen selkeitä ja järkevästi koottu. Oli ihanaa tehdä ruokaa ohjeista, kun kaikki tarvittava löytyi valmiiksi kaapeista! Vitamiinit tuovat myös tärkeän lisän, joka muutoin saattaa olla hankintalistan loppupäässä jos rahat ovat tiukassa. Meillä näitä ruokia maisteltiin uteliaina, ja selkeät suosikitkin sieltä jokaiselle löytyi. Olen kiitollinen Venner-kassista, joka toi meille terveyttä ja helpotusta raskaaseen arkeen herkullisessa muodossa.”

Äiti ja lapset 8v. ja 10v.

”Valtavan hyvän mielen toi Venner ruokakassi perheelleni. Ruoka on ihmisen jokapäiväinen perustarve ja ruokatoimitus oli kuin suuri ystävällinen halaus! Ruokakassin terveellisyyden ja monipuolisuuden vuoksi yksikään tuotteista ei jää käyttämättä. Juurekset säilyvät kylmässä pitkään ja oliiviöljy sekä vitamiinit olivat erityisen ilahduttavia. Venner ruokakassi olisi käytännöllinen myös omilleen muuttavalle nuorelle lahjaksi!” 

Nainen 38v, lapset 5v., 8v. ja 12v.

"Tuhannet kiitokset tästä ruokakassista! Olen todella kiitollinen. Ensimmäisen kerran vuosiin meillä syödään viikko terveellistä ja hyvää ruokaa. Vielä pari reseptiä kokkaamatta ja tähän asti kaikki ovat maistuneet. Ja yhdessä niitä ollut kiva valmistaa. Tälläinen ihmisten hyvyys vetää sanattomaksi. En osaa muuta sanoa kuin KIITOS."

Äiti 49v., Poika 16v.

"Olen 41v nainen ja ensimmäistä kertaa elämässäni työtön. Kävin läpi vaikean eron väkivaltaisesta suhteesta ja loppuunpalamisen. Olen opiskellut yliopistotutkinnon ja työskennellyt yhtä jaksoisesti 10 vuotta. Vanhin lapseni on jo tämän kevään abi ja sai juuri hoas:n asunnon. Olin aikaisemmin hyvinkin liikunnallinen ja söin monipuolisesti. Työttömyys johti minulla tiukempaan talouteen ja toisaalta väsymys johti siihen, etten aina jaksanut miettiä mitä syön. Viisivuotiaalle pojalleni tein normaalia kotiruokaa. Hedelmiä ja vihanneksia olemme aina syöneet. Venner-kassit ja reseptit olivat iloinen yllätys! Sain loistavia vinkkejä kotimaisten juuresten käyttöön. Lisäksi autottomana kassien toimittaminen kotiovelle tuntui suunnastaan luksukselta! Löysin myös uusia herkkuja ruuan maustamiseen, kuten kaprikset. D-vitamiinit ovat tärkeä lisä talveen. Lähetyksenne helpotti myös minua ja poikaani taloudellisesti!"

Heidi 41v., tyttö 18v, poika 5v.

"Maailmani mureni kipeiksi murusiksi neljä vuotta sitten. Sairastuin pahasti ja olin sairaalassa pitkään. Olin niin sairas, etten pystynyt hoitamaan asioitani ja laskut jäi maksamatta. Fyysisten vaivojen rinnalle tuli mielenterveysongelmia, elämän perusasiatkin tulivat vaikeaksi tai mahdottomiksi toteuttaa. Ruokarytmi ja ruuanlaitto jäivät käytännössä kokonaan pois. Kerron tästä, jotta pystyisin paremmin tuomaan esille iloni siitä, että kuntoutumiseni ja selviytymiseni kannalta ruokakassin toivotut positiiviset asiat toteutuivat meillä erittäin hyvin.En usko että voimani olisivat, ilman apua, riittäneet vielä hankkimaan ja tekemään edes yhtä terveellistä ateriaa meille. Viikosta putkeen puhumattakaan! Mutta avullanne sain rytmistä kiinni ja paljon uskoa siihen että pystyn kyllä yhä saamaan elämän järjestykseen! Totuus on että terveellinen ravinto, jota tarjoatte antaa keholle ja mielelle tarpeet, joilla voi pysyä terveenä & parantua. Olen nyt pyrkinyt pitämään rytmistä kiinni ja ruokavalion kasvispainoitteisena. Monipuolisuuteen jota kassinne tarjosi ei rahkeet vielä riitä, mutta tavoitteena se pysyy. Hyvä ruoka ja terve mieli!"

 Isä, poika 17v, tyttö 14v

Sydämellinen kiitos Venner-ruokakassista kaikille.
Sanoin kuvaamaton tunne saada ruoka-apua, saatika siitä että se koostuu terveellisistä kasviksista joita minulla ei ole varaa juurikaan koskaan ostaa. 2 päivää itkettiin onnesta lasten kanssa. Ihana tunne nähdä miten onnellisia lapset olivat siitä että jokainen sai syödä oman omenan! En ikinä voi kuvata kiitollisuuttani sanoin niille kaikille ihmisille, jotka mahdollistivat ruoka-avun meille. Äitinä taloudellisen paineen aiheuttama stressi, huoli, syyllisyys, häpeä, huono omatunto omasta riittämättömyydestä tarjota omille lapsille terveellistä ja riittävää ravintoa oli hetkeksi tipotiessään ja epätoivo vaihtui onnen kyyneliin ainakin hetkeksi. Tästä muodostui ihana muisto, joka säilyy ikuisesti. Luulenpa, ettei suurin osa ihmisistä edes tiedosta, miten suuri merkitys pienelläkin avulla voi olla. Ehkä se että annat oman omenasi pois ei herätä sinussa itsessäsi sen suurempia tunteita tai ravistele juuri sinun talouttasi, mutta jonkun lapsen kädessä se yksi omena voi olla kultaakin kalliimpi ja mullistaa hetkeksi koko maailman, eikä sitä hetkeä unohda koskaan.

Äiti 43v, poika 17v, poika 6v, tyttö 7kk

"Normaalisti pelkkä ruuanlaiton ajatus ahdisti: aina sitä samaa, mahdollisimman helppoa ja halpaa. Tuntuu että olen saanut ihan uudenlaista intoa ruuanlaittoon. Tuli tosi hyvä mieli valmistaa ihan itse tuoreilla raaka-aineilla onnistuneesti koko ruoka alusta loppuun. Haluan kokeilla uutta ja syödä terveellisesti, ja valmistaa ruuan alusta loppuun itse. Haluan etenkin tarjota lapselleni terveellisen elämän."

Äiti 24v, tyttö 1v ja poika 6v

Olen ollut pitkään sairauslomalla ja kuntoutuksessa, sitä ennen olin työttömänä, ja perheemme on saanut usean vuoden ajan toimeentulotukea. Olen käynyt kuukausittain, joskus jopa viikottain Hurstin laupeudentyön ruokajakelussa ja se on ollut meille tosi tärkeä apu. En voi uskoa, että saamme apua nyt ihan kotiovelle. Kun avasin teiltä tulleen viestin, purskahdin samantien itkuun. Sydämellinen kiitos Teille, Hopelle ja lahjoittajille. Tämä apu on meille tosi tärkeä asia!"

Kiitollinen

Olen suunnattoman kiitollinen siitä että saimme pienen poikani kanssa Vennerin ruokakassin. Tämä apu on liikuttanut ja auttanut jokapäiväistä elämäämme suunnattomasti - kaikki eivät varmaankaan ole edes tietoisia siitä, kuinka köyhiä jotkut perheet ovat. Olemme hyvin vähävaraisia ja liikutuin kyyneliin kun saimme kerrankin mahdollisuuden syödä monipuolisen tervellisesti, murehtimatta voinko ostaa lapselleni tuoreita ja terveellisiä raaka-aineksia turvatakseni hänen kasvunsa ja kehityksessä. Reseptivihko oli hyvin inspiroiva ja huolella laadittu. Sain pitkästä aikaa uutta iloa ruoanlaittoon! Lämmin kiitos myös kaikille auttajille! :)

Äiti ja 1,5v päivänsäde

 

Vennerkassi oli suuri ilo ja yllätys perheellemme. Vanhin tyttöni on ollut toipumassa vaikeasta tapaturmasta tämän alkuvuoden ja toisiksi vanhin tyttäreni sai viimesyksynä läpi elämän kulkevan, lääkitystä vaativan diagnoosin. Koko perhe on ollut kovilla ja ajatukset ei minulla äitinä ole näissä elämän kulmakivi hetkissä ollut perheen menuun freessaamisessa. Mutta tämä oli kiva pilkahdus tähän perheeseen, varsinkin näinä haastavina aikoina. Erityisen ilahduttavaa oli tuoreus ja raikkaus. Vitamiinit ja öljyt tulivat myös tarpeeseen.

Yksinhuoltajaäiti 34, tyttö 12v, tyttö 7v, tyttö 6v, poika 3v

 

Venner ruokakassi oli hyvin tarpeellinen perheelleni. Lapsellani on laaja-alaiset ruoka-aineallergiat ja kassista löytyi laadukkaita ja tuoreita ruoka-aineksia, joista suurin osa sopi myös lapselleni. Yhdestä reseptistä riitti kahden hengen perheelleni enemmänkin ruokaa kuin vain viikoksi. Reseptit olivat helppoja ja niitä pystyi hyvin itse myös muokkaamaan. Olen tällä hetkellä opiskelijana ammattikorkeakoulussa ja olen yksinhuoltaja, joten tykkään tehdä ruokaa itse alusta loppuun (halvempaa kuin einekset) sekä lapseni allergioiden vuoksi ruuan itse valmistaminen alusta loppuun on tärkeää. Haluan tietää, että lapseni syö laadukasta ja ravinteikasta ruokaa ja itse tekemällä ruuan, voin varmistua sen ravitsevuudesta.

Nainen 30v ja poika 2,5v

 

Venner-ruokakassi oli meille sanoin kuvaamattoman tärkeä. Saimme kerrankin syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Oli ilo katsoa tyttöä, kuinka onnellinen hän oli myös. Meillä on niin vaikeaa muuten, että kaikkien ei ole mahdollista syödä edes joka päivä. Tyttö syö aina ennen vanhempia, koska kummallekin vanhemmalle ei ruoka aina riitä. Kiitos!!!

Äiti 39v tyttö 2v ja isä 30v

 

Suuri kiitos saamastamme ruokakassista! Kassi oli pienelle perheellemme valtava apu, ja runsautensa puolesta myös pitkäkestoinen, sillä ruokaa riitti jopa pakkaseen annoksina. Ruoat olivat maistuvia, ja yksinkertaisuudessaan sopivat myös vähävaraisen yh-perheen kiireiseen arkeen. Kokkailu sujui yhdessä jopa taaperon kanssa. Syömme muutenkin kasvisruokaa, mutta resepteistä sain ideoita uusiin helppoihin ja edullisiin ruokalajeihin. Vitamiinit olivat mainio lisä, sillä ne tulevat yleensä niin kalliiksi etten itse raski niitä syödä, vaan satsaan ainoastaan lapsen d-vitamiineihin. Perheemme tarvitsi apua, sillä yllättävän elämäntilanteen muutoksen myötä rahat eivät aina riitä edes olennaiseen. On raastavaa miettiä ostaako lapselle kumisaappaat kirpputorilta, vai tuoreita hedelmiä ja kasviksia kaupasta.

Nainen 30v, lapsi 2v

 

Ruokakassi oli erittäin hyödyllinen perheellemme. Ohjeiden avulla valmistimme yhdessä tytön kanssa ateriat, jotka olivat terveellisiä ja maukkaita. Harvoin pystymme ostamaan kasviksia usein joudumme tyytymään tarjous jauhelihaan ja makkaraan. Ovat halvempia mutta terveellisyys puuttuu. Yhdessä tekeminen oli mahtavaa. On äärettömän hienoa että saimme kassin.

Nainen 56v tytär 13v

 

Olen 49v työssäkäyvä yh nainen. Palkasta menee 1/3 ulosottoon. Joten palkasta ei jää laskujen jälkeen juuri mitään. Nippa nappa aina kuukauden selviää. Vaikka ylitöitäkin teen. Meillä ei ole koskaan syöty kasvisruokaa. Tämä oli hieno kokemus syödä viikko terveellisesti. Ruuanlaitto sujui yhdessä, oli kiva maistella uusia makuja. Hyvää kassissa oli sen monipuolisuus, ohjekirja, vitamiinit – kaikki! Kiitos!

49v nainen, 17v nuori

 

Kiitos Venner ruokakassista. Perheeseemme kuuluu äiti, isä ja pieni tyttäremme. Tyttäremme syntyi keskosena 3,5kk ennen laskettua aikaa. Teholla vietettiin 2,5kk ja jatkohoidossa pari viikkoa. Ruokakassi tuli todelliseen tarpeeseen, kun tulot muuttuivat pienemmiksi ja sairaalassa ollessa ei juurikaan ehtinyt kauppaan. Nyt kun saimme ruuat kotiin reseptien kera saatoimme tehdä eväät sairaalalle. Erityisen paljon pidimme kasvisrisotosta, yleensä olen tehnyt chili con carnea mutta tämä risotto ei kaivannut lihaa, oli ihanan maukasta näin. Kiitos hyvin paljon auttajille, ruoka tuli todelliseen tarpeeseen. Olette eläviä enkeleitä.

Äiti 39v ja isä 39v, tytär 3kk

 

Haluamme todella kiittää teidän avusta, koska voimme syödä paremmin. Rakastimme makeita bataatteja, perunoita, ja vihanneksia, kuten kesäkurpitsaa, porkkanaa, tomaattia, sipulia ja valkosipulia. Voisin jatkaa! Minulla on osa-aikatyö, ja kassin ansiosta minulla oli mahdollisuus hankkia kauden uudet kengät lapsille. Olemme kiitollisia kaikesta avusta, jota olemme saaneet, kun tilanne on ollut vaikea avioeroni jälkeen. Olin kotiäiti ja nyt voin vain saada työpaikkoja, jotka eivät täytä kaikkia tarpeitamme. Kuin on paljon stressiä, oli hienoa saada valmiit ainesosat ja reseptit. Kiitos, että välitätte!

Äiti 40v ja tyttö 9v ja poika 3v

 

Suuri kiitos Venner-ruokakassista! Sen lisäksi, että saimme vatsat täyteen, saimme monena päivänä iloa, kun yhdessä lasten kanssa teimme ruokaa reseptivihkosen ohjeiden mukaan. Oli jännä kokata sellaisistakin ruoka-aineista, jotka olivat meille uusia. Kaikki ruuat maistuivat meille ja ilokseni lapsetkin olivat rohkeita syömään uudenlaisia ruokia. Kasvisruuat ovat kyllä meille maistuneet aina, mutta näin monipuolisia raaka-aineita emme ole koskaan aiemmin syöneet.

Sirpa ja lapset 8v ja 6v

 

Kassi oli tarpeellinen meille, koska olen osa-aikaisessa työssä ja tulot riittävät juuri ja juuri toimeentulotuen rajalle tai vähän yli. Venner-ikassi oli ihana ja monipuolinen, vitamiinit olivat tarpeellinen lisä kassissa. Oli hienoa päästä valmistamaan maittavaa ja terveellistä kasvisruokaa. Tyttö 10 v tykästyi niin paljon, että haluaa jatkossa ainakin kerran viikossa kasviruoka vaihtoehdon aterialle.

Äiti 32v, tyttö 10, poika 8 ja 13

 

Kiitos todella paljon Vennerin ruokakassista! Oli ihanaa saada kassit kotiin kannettuina. Itkin, kun sain kassin. Eniten kosketti tuore persilja. Olin edellisenä viikkona katsonut kaupassa tuoretta persiljaa ja laittanut sen takaisin hyllyyn, kun huomasin kuinka paljon se maksoi. Olen 15-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Uuvuin työelämässä ja nyt olen työttömänä. Käyn terapiassa läpi elämäni vaikeita hetkiä mm. kokemaani perheväkivaltaa. Terapia päivinä väsyn kovasti ja silloin jopa ruoan laittaminen tuntuu käyvän yli voimien. Vennerin ruokakassi auttoi meitä monella tavalla. Taloudellisesti helpotti, kun ei tarvinnut ostaa ruokaa. Arjessa jaksamista helpotti, kun ei tarvinnut käydä kaupassa vähän aikaan. Myös valmiit reseptit ja ruoka-aineet kaapissa auttoivat. Ei tarvinnut miettiä mitä tekisi ruoaksi. Uuden terveelliset ruoat innostivat miettimään perheen ruokavaliota uudelleen. Istutimme pojan kanssa keittiöön salaattia, rukolaa ja herneitä ruukkuihin. Minua kosketti vieraiden ihmisten auttamishalu. Tuntui kuin olisin saanut ystävän halauksen keskellä vaikeaa viikkoa! Kiitos avusta <3

Nainen 41v. Ja poika 15v

 

Sain Venner ruokakassin kotiimme ja olin niin mykistynyt, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Ihan kuin olisin voittanut lotossa. Kaksi isoa laatikollista ruoka-aineita ja vielä reseptit siihen päälle. Emme ole nukkuneet kohta viiteen vuoteen öitä, ilman että lapset herättäisivät vähintään kahdesti, mutta yleensä 5-6krt yössä. Väsymys, uupumus ja toimettomuus on välillä ylitsepääsemätöntä. Tämän takia ruokahuolto jää usein hyvinkin huonoille kantimille. Haluaisimme tarjota ja opettaa lapset syömään terveellistä ja monipuolista ruokaa. Vennerin kasvisruokakassit tarjosivat siihen yli viikon ajan mahdollisuuden. Nyt aina tilaisuuden tullen yritämme toteuttaa kasvisruoka-päiviä perheessämme. Kiitos tästä tilaisuudesta!

Äiti 39v, isä 40v, lapset 2v ja 4v

 

Venner-kassi oli meille ihanaa vaihtelua ja täydennystä tavanomaiseen, melko yksipuoliseen ruokavalioon. Kassin sisältö oli terveellistä ja ravitsevaa, mukana tulleet reseptit ohjeineen selkeitä ja järkevästi koottu. Oli ihanaa tehdä ruokaa ohjeista, kun kaikki tarvittava löytyi valmiiksi kaapeista! D-Vitamiinit tuovat myös tärkeän lisän, joka muutoin saattaa olla hankintalistan loppupäässä jos rahat ovat tiukassa. Meillä näitä ruokia maisteltiin uteliaina, ja selkeät suosikitkin sieltä jokaiselle löytyi. Olen kiitollinen Venner-kassista, joka toi meille terveyttä ja helpotusta raskaaseen arkeen herkullisessa muodossa.

Äiti ja lapset 8v ja 10v

 

Venner-ruokakassista oli paljon iloa meidän pienelle perheelle. Oli ihanaa kokeilla eri kasvisruokia ja saada uusia ideoita ruoan laittoon. Oli myös ihanaa syödä vatsansa täyteen hyvää laadukasta, sekä värikästä ruokaa. Pieni tyttönikin tykkäsi ruoista. Suosikkimme oli kasviskeitto siemenillä, pähkinöillä ja persiljalla.

Äiti 25v, tytär 2,5v

 

Venner kassi oli todella hyvä opin tekemään terveellistä kasvisruokaa ja siitä riitti meille kaikille. Opin käyttämään raaka-aineita, joita en ole ennen kokeillut ja ruoka oli todella terveellistä ja hyvää. Siitä tuli parempi mieli ja olo, kun ruoka oli niin värikästä ja terveellistä. Kiitos!

Iiris ja perhe

 

Ruokakassi ilahdutti runsailla satokasviksilla ja maukkaalla resepteillä meidän koko perhettämme. Kyyneleet iloiten vastaannotimme paketin. Kaikista parhain hetki oli, että koko perhe oli porukalla innoissaan tutkimassa resepti vihkoa ja jääkaappia <3 suuri kiitos.

Viisihenkinen perhe Helsingistä

 

Hei! Olen itse työtön ja Venner-kassi tosiaankin auttoi meitä. Lapset vihdoinkin alkoi syömään vihanneksia ja kaikkea muutakin mitä oli kyseisessä kassissa. Reseptit oli tosi hyviä. Olen tosi kiitollinen, että saimme Venner-kassin, koska se auttoi perhettämme todellakin paljon.

- Nainen 44, kaksi teinipoikaa ja kaksi pientä tytärtä

 

Olemme erittäin kiitollisia saamastamme ruokakassista! Meillä on iso perhe (7 henkeä) ja raha on tiukassa, joten kassista saimme tehtyä monta herkullista ja ennen kaikkea terveellistä ateriaa perheellemme. Myöskin kassin sisältö tarjosi lapsillemme uusia makuelämyksiä kuten esimerkiksi Kvinoa! Myöskin valmiit reseptit otettiin kokeiluun ja todettiin erittäin hyviksi.

- Äiti 31v Isä 32v ja lapset 4v, 6v, 8v, 10v, 12v

 

+358 44 988 6181

© Venner Oy 2024

Tietosuoja | Käyttöehdot